Lyhyt katsaus liiton varhaishistoriaan

Pohjois-Savon Pelastusalan Liiton syntysanat lausuttiin Kuopiossa, nykyisen pääkirjaston paikalla sijainneessa vapaapalokunnan talossa, sunnuntaina 2.3.1952. Liiton nimeä on sen jälkeen useampaan kertaan muutettu vastamaan mm. osuvammin liiton muuntunutta toimenkuvaa.

Perustetun liiton toiminnan johtoajatuksena oli kohentaa kurssimuotoisen koulutuksen kautta läänin palokuntien henkilöstön ammattitaitoa, tukea yleensäkin palokuntien toimintaa ja lisätä alueen palontorjuntavalmiuksia. Tämä ajatus on säilynyt liiton johtavana periaatteena vuosikymmenien ajan.

Perustavassa kokouksessa v. 1952 oli jo ollut läsnä 34 edustajaa silloisen läänin alueella toimineista palokunnista. Tavoitteena oli saada ajan myötä liiton jäseniksi kaikki läänin alueella toimivat palokunnat, niin kunnalliset ja vapaaehtoiset kuin laitos- ja teollisuuden palokunnatkin.

Palontorjunta paikoin lapsenkengissä

Liiton perustaminen tuli todelliseen tarpeeseen. Varsinkin pienten maaseutupalokuntien toimintojen oli todettu kärsivän ammattitaitoisen henkilöstön puutteesta. Jo perusasioihin kaivattiin valistusta ja tietotaitoa.

Monissa kunnissa palontorjuntaan oli kiinnitetty aivan liian vähäistä huomiota. Sanomalehtien artikkeleista käy selville, että palopaikoille saatiin useinkin sammutuskalustoksi vain sankoja ja ehkä joskus käsiruisku. Vielä 1950-luvulla koettiin tulipaloissa mittavia taloudellisia menetyksiä siitä syystä, ettei läänin kaikissa kunnissa ollut omaa palokuntaa.

Kunnille osoitettiin vetoomuksia, että ne suhtautuisivat myötämielisesti liiton niille tekemiin palokuntia ja yleensäkin palontorjuntaa koskeviin esityksiin

Varojen puute hidasti varsinaisen koulutustoiminnan käynnistymistä ja sen laajenemista, sillä liiton ainoana tulonlähteenä olivat aluksi vain jäsenmaksut. Toiminnan mahdollisti kuitenkin laaja vapaaehtoistyö, johon monet henkilöt oma-aloitteisesti ja usein vuosikausiksi omistautuivat. Taloudelliset tekijät ovat myöhemminkin säädelleet ja rajanneet liiton koulutustoimintaa.

Liiton toimintojen muotoutuminen

Vuonna 1954 alkoi silloinen Kuopion läänin palokuntainliitto saada toimintansa kunnolla käyntiin. Sen jäseniksi oli liittynyt uusia palokuntia. Liiton tapahtumia käsittelevissä lehtiartikkeleissa vedottiin eri tahoihin uusien jäsenien saamiseksi liiton toimintaan.

Liitto oli kuitenkin jo valtakunnallisen Palokuntain Keskusliiton jäsen ja Keskusliiton järjestämille kursseille ja opintopäiville lähetettiin osanottajia. Toimintoja käynnistäessään lääninliiton hallitus oli asettanut mm. koulutus- ja työvaliokunnat. Kuntien palomiehille antamaa käytännön koulutusta varten liitolle nimettiin myös palokuntaohjaaja.

Ensimmäinen Palokuntainliiton järjestämä kurssi pidettiin Kuopiossa kesä-heinäkuun vaihteessa v. 1953. Seuraava kurssi oli Varkaudessa marraskuussa 1954. Nuo konemies- ja kalustonhoitajakurssit olivat kaksipäiväiset.

Liiton toiminta yleisestikin vilkastui, ja mm. paikalliset sanomalehdet, Savo ja Savon Sanomat, uutisoivat liiton toiminnoista. Vuoden 1954 lopulla liittoon kuuluvien palokuntien määrä lähenteli jo viittäkymmentä.
Liiton näkyvämpi toiminta ilmeisesti vaikutti siihen, että se alkoi saada rahoitusta valtiolta. Tarpeeseen nähden apu oli kuitenkin vähäistä.

Kun vuosi 1954 oli maassamme tulipalojen suhteen tuhoisampi kuin yksikään aikaisempi koko vuosisadalla, oli se omiaan herättelemään eri tahoja ja huomioimaan ja arvostamaan palontorjuntatyön ja sen koulutuksen merkitystä. Mm. kuntien palovakuutusyhdistyksiä liittyi kannatusjäseniksi tukemaan taloudellisesti lääninliiton toimintaa.

Lisävarojen saamiseksi koulutukseen esitettiin liiton taholta vetoomus kunnille, teollisuuslaitoksille ja osuuskunnille, että nämä liittyisivät liiton jäseniksi.